Referenssit

 

Valoremontin asiakkaina ovat yritys- ja julkisen sektorin toimijat, joilla on valaistukseen liittyviä kehittämistarpeita. Tutustu tuottamiimme valaistusratkaisuihin erilaisissa toimintaympäristöissä.

Alt
Alt
Alt

Rocla - trukkitehtaan LED-valaistus

Alt

70 %
Energiansäästöt
 
Alt

4 vuotta
Takaisinmaksuaika
 
Alt

520
Valaisinta
 

Valoremontti suunnitteli ja toteutti Roclan trukkitehtaan sisävalaistuksen ja ulkovalaistuksen. Tuotantotilojen valaistus toteutettiin langattomasti ohjattavalla valaistusjärjestelmällä, jonka ansiosta työhön kuluva aika saatiin puolitettua verrattaessa perinteisesti ohjattavaan järjestelmään. Projektin lähtökohtana oli parantaa työntekijöiden työssä viihtyvyyttä, työturvallisuutta ja saavuttaa energiansäästöjä.

Älykkäästi ohjautuva valaistusjärjestelmä säästää paitsi rahaa, mahdollistaa myös tilojen käyttötarkoitusten muutokset helposti aikaa säästäen. Sekä yksittäin että ryhmissä ohjattavalla valaistuksella valo saadaan kohdennettua sinne, missä sitä tarvitaan. Koko tehtaan valoremontti toteutettiin tehokkaasti kolmessa kuukaudessa tuotantoa häiritsemättä.

 

Alt
Alt

Halton - tehtaan LED-valaistus

Alt

70 %
Energiansäästöt
 
Alt

1,8 vuotta
Takaisinmaksuaika
 
Alt

1700
Valaisinta
 

Halton valitsi Valoremontin Kausalan tehtaan valaistusuudistuksen kokonaistoimittajaksi ja valaistukseksi Philipsin LED-valaistusjärjestelmän. Uudella valaistuksella haetaan ensisijaisesti energiansäästöjä, huoltovapautta, parempaa valaistustasoa ja valon laatua.

5 syytä, miksi Halton valitsi Valoremontin kumppanikseen:

Referenssit
Valoremontilla on tyytyväiset asiakkaat ja vahvat näytöt vaativista valaistusprojekteista.

Asiakkaan ymmärtäminen
Valoremontti ymmärsi asiakkaan tarpeet ja pystyi ratkaisemaan asiakkaan ongelman löytäen parhaiten soveltuvan valaistusratkaisun tehtaan valaistustarpeisiin.

Luottamus
Asiakkaan ja Valoremontin asiantuntijatiimin henkilökemiat ja näkemykset kohtasivat. Valoremontilla on asiakaslähtöinen ja asiantunteva toimintatapa sekä laadukkaat tuotteet.

Kokonaistoimitus
Koko tehtaan valaistus hoidetaan tehokkaasti ja nopeasti avaimet käteen -toimituksena.

Ajoitus
LED-valaistusta on harkittu, tutkittu ja kokeiltu Haltonilla jo usean vuoden ajan. Laadukas tekninen ratkaisu, investoinnin lyhyt takaisinmaksuaika ja suuret energiansäästöt loivat hyvät edellytykset investointipäätökselle.

 

Alt
Alt

Neste - korjaamohallin LED-valaistus

Alt

94 %
Energiansäästöt
 
Alt

1 vuosi
Takaisinmaksuaika
 
Alt

112
Valaisinta
 

Neste Kilpilahden öljynjalostamon keskuskorjaamon vanhat elohopeavalaisimet vaihdettiin älykkäästi ohjautuvaan valaistusjärjestelmään. Philipsin tehokkailla LED-valaisimilla, valaistuksen ohjauksella sekä ammattitaitoisella valaistussuunnittelulla saavutimme 94 % energiansäästöt noin yhden vuoden takaisinmaksuajalla. Valaisimien määrä puoliintui ja korjaamohallin valaistus muuttui huoltovapaaksi. Valaistusuudistuksen myötä työtilojen valaistuksen taso parani huomattavasti, joka lisää työviihtyvyyttä ja helpottaa tarkkuutta vaativien töiden tekemistä. Asennustyö ja ohjausjärjestelmän ohjelmointi suoritettiin noin viikossa.

 

 

Alt
Alt

Pyroll Group - tehtaiden LED-valaistus

Alt

75 %
Energiansäästöt
 
Alt

3 vuotta
Takaisinmaksuaika
 
Alt

650
Valaisinta
 

Pohjoismaiden johtavana paperin, pahvin, kartongin ja muovin jalostajana tunnettu Pyroll Group on aloittanut valaistuksen uudistustyöt. Valoremontti on toiminut Pyrollin yhteistyökumppanina Tampereen, Tervajoen, Valkeakosken, Tuusulan, Joensuun, Lempäälän ja Siltakylän tehtaiden valaistusprojekteissa.

Tavoitteemme oli löytää kiinteistöihin toimialan laatuvaatimukset täyttävät korkealaatuiset valaistusjärjestelmät. Philipsin LED-valaistusjärjestelmillä ja Philips Dynalite -valaistusohjauksella pystyimme maksimoimaan valaistuksella saavutettavat energiansäästöt sekä lisäämään työturvallisuutta ja työhyvinvointia.

 

 

Alt
Alt

Consolis Parma - tehtaan LED-valaistus

Alt

75 %
Energiansäästöt
 
Alt

3 vuotta
Takaisinmaksuaika
 
Alt

51
Valaisinta
 

Parman Kotkan tehtaan valaistuksen uusimisen myötä kiinteistön valaistukseen kuluva energia saatiin pudotettua neljännekseen. Asiakkaan toiveena oli löytää valaistusjärjestelmä, joka mahdollistaa kiinteistölle tuntuvat energiansäästöt, mutta ei vaadi kaapelointia ja on asennusteknisesti helposti toteutettavissa. Kohteeseen valittiin langattomasti ohjattava Philips GreenWarehouse-järjestelmä, jossa älykkyys on integroituna itse valaisimeen. Näin vältyimme turhalta kaapeloinnilta ja asennustyöt saatiin tehtyä nopeasti asiakkaan tuotantoa häiritsemättä. Parman Kotkan tehtaan valaistus uusittiin viikossa.
 

Alt
Alt

NEOT - terminaalin LED-valaistus

Alt

65 %
Energiansäästöt
 
Alt

6 vuotta
Takaisinmaksuaika
 
Alt

550
Valaisinta
 

North European Oil Trade (NEOT) on suomalainen öljy- ja biopolttoaineiden hankintayhtiö. NEOT toimittaa polttoaineet mm. St1, ABC ja Shell-huoltoasemaketjuille. Valoremontti toteutti NEOT:in Haminan terminaalin valaistussuunnitteluprojektin sisältäen sisä- ja ulkoaluevalaistuksen. Haminan terminaalissa harjoitetaan polttoainekäsittelyä sekä nestemäisten kemikaalien ja öljytuotteiden siirtokuormausta sekä varastointia. Terminaalitoimintaa ohjaa tinkimätön lainsäädännön, ympäristönäkökohtien ja turvallisuusriskien huomioiminen. Valaistussuunnitelman tavoitteena oli erityisesti turvallisuuden parantaminen, teknisesti laadukas valaistusjärjestelmä sekä energiansäästöt. Suunnittelutyössä huomioitiin toimialan valaistusstandardit.

 

 

Alt
Alt

ILP-Group - logistiikkaterminaali

Alt

70 %
Energiansäästöt
 
Alt

3,5 vuotta
Takaisinmaksuaika
 
Alt

270
Valaisinta
 

Valoremontti toteutti ILP-Groupin Mussalon sataman logistiikkaterminaalin valaistuksen. Projektissa uusittiin alueella sijaitsevien kolmen logistiikkavaraston, toimistojen, huoltohallien sekä piha-alueen valaistus. Asiakkaan toiveena oli löytää laadukas valaistus, joka mahdollistaa suuret energiansäästöt. Sen lisäksi uusi valaistusjärjestelmä parantaa valon laatua merkittävästi. Terminaalissa operoidaan kaikkina vuorokauden aikoina kesät ja talvet. Paremman valaistuksen myötä työturvallisuus ja työvire paranee. Valaistuksen uudistus toteutettiin hämärä- ja liiketunnistukseen perustuvalla ohjauksella.

>> Lue mediatiedote projektista

Alt
Alt

Hamina - urheiluhallin LED-valaistus

Alt

79 %
Energiansäästöt
 
Alt

3,5 vuotta
Takaisinmaksuaika
 
Alt

36
Valaisinta
 
Valoremontti uudisti Haminan kaupungin ylläpitämän Ruissalon liikuntahallin vanhan loisteputkivalaistuksen LED-tekniikkaan hallin suurremontissa syksyllä 2017. Uusi valaistusjärjestelmä toteutettiin avaimet käteen -toimituksena. Valaisimiksi valittiin laadukkaat Philipsin urheilutiloihin kehitetyt erikoisvalaisimet, jotka luovat tilaan tasaisen ja häikäisemättömän valaistuksen. Valaisin on rakenteeltaan kestävä ja se on läpäissyt kansainvälisen pallotestin (DIN VDE 0710-13), joten ne soveltuvat hallissa tapahtuvaan pesäpalloharjoitteluun. Esiohjelmoidun valaistuksen ohjauksen avulla erilaisia valaistustilanteita voidaan valita nappia painamalla riippuen minkälainen tilaisuus on käynnissä. Uusi valaistus on erittäin energiatehokasta, niitä ei tarvitse huoltaa ja niiden elinikä on yli 10 vuotta. Suomen Ympäristökeskus palkitsi projektin kuukauden päästövähentäjänä.
 
 
 
 
Alt
Alt

Neste - liikenneaseman LED-valaistus

Alt

87 %
Energiansäästöt
 
Alt

3,5 vuotta
Takaisinmaksuaika
 
Alt

80
Valaisinta
 

Neste Huttunen on suosittu täyden palvelun huoltoasema, joka päätti automatisoida valaistuksensa ja muuttaa vanhat valaisimet LED-tekniikkaan. Tavoitteena oli energian säästöjen lisäksi laadukkaampi valaistus, jolla pyrittiin parempaan asiakasviihtyvyyteen ja turvallisuuden parantamiseen. Polttoainekentän valaisimet vaihdettiin älykkäällä valaistuksen ohjauksella toimivaan Philips-valaistusjärjestelmään, joka on suunniteltu korvaamaan vanhat paljon energiaa kuluttavat valaisimet huoltoasemien katoksissa. Laajan piha-alueen valaistusta parannettiin sekä autonpesukoneen ja huoltohallien valaistus uusittiin Philipsin laadukkailla valaisimilla.

 

Alt
Alt

Eltete - tuotantolaitoksen LED-valaistus

Alt

70 %
Energiansäästöt
 
Alt

3,5 vuotta
Takaisinmaksuaika
 
Alt

350
Valaisinta
 

Eltete TPM Oy on yksi maailman johtavista ympäristöystävällisten kuljetuspakkausratkaisujen tuottajista. Eltete valitsi Valoremontin toteuttamaan Loviisan tehtaan kokonaisvaltaisen valaistuksen uudistamisen. Valintakriteereinä olivat mm. korkealaatuiset tuotteet ja kokenut kokonaistoimittaja, joihin Philips ja Valoremontti toivat luotettavan ratkaisun. Tavoitteena oli energiasäästöt, työturvallisuuden lisääminen, valaistuksen laadun parantaminen sekä huoltovapaus. Asennukset suoritettiin arkisin työpäivien aikana tehtaan tuotantoa häiritsemättä.

 

 

Alt
Alt

Kauppakeskus Pasaati - pysäköintihalli

Alt

72 %
Energiansäästöt
 
Alt

1 vuotta
Takaisinmaksuaika
 
Alt

776
Valaisinta
 

Kauppakeskus Pasaati on monipuolinen kauppakeskus aivan Kotkan sydämessä.  Suomen 15. suurin ja Kaakkois-Suomen toiseksi suurin kauppakeskus tarjoaa yhden katon alla laajan liikkeiden, ravintoloiden, kahviloiden ja palveluiden valikoiman.

Kauppakeskus valitsi Valoremontin uudistamaan kahdessa kerroksessa toimivan pysäköintihallin valaistuksen. Valoremontin energiasäästöt ovat 72 % ja investoinnin takaisinmaksuaika on vain yksi vuosi. Valoremontin myötä tilojen valaistuksen laatu parani merkittävästi. Se lisää asiakkaiden viihtyvyyttä ja turvallisuutta. Valoremontti toteutettiin kahdessa viikossa asiakkaita häiritsemättä.

 

 

 

Alt
Alt

Autofit - autokorjaamon LED-valaistus

Alt

75 %
Energiansäästöt
 
Alt

4 vuotta
Takaisinmaksuaika
 
Alt

50
Valaisinta
 

Autofit on eurooppalainen huoltokorjaamoketju, joka toimii mm. Saksassa, Sveitsissä, Ranskassa, Unkarissa ja Suomessa. Valoremontti toteutti Autofit-ketjuun kuuluvan Ratapihan Auton valaistuksen uusimisen. Kahden autokorjaamon ja myymälätilojen vanhat loisteputki- ja monimetallivalaisimet korvattiin Philipsin laadukkailla valaisimilla. Valaistuksen uudistuksen myötä saavutettiin suuret säästöt energiankulutuksessa. Samalla tilojen valaistuksen laatu parantui merkittävästi, kun valotehot saatiin ohjattua työskentelyalueille.

 

 

 

 

Alt
Alt

Kotkan Julkiset Kiinteistöt

Alt

79 %
Energiansäästöt
 
Alt

3,5 vuotta
Takaisinmaksuaika
 
Alt

120
Valaisinta
 

Kotkan Julkiset Kiinteistöt Oy on Kotkan kaupungin omistama yhtiö, jonka tehtävänä on hallinnoida yhtiön omistuksessa olevia julkisia kiinteistöjä. Valoremontti toteutti Kymenlaakson Ammattikorkeakoulun entisen puutalousoppilaitoksen, nykyiseltä nimeltään Savotan, valaistuksen uudistuksen. Entiset puutyöhallit muutettiin liikuntakäyttöön ja myös valaistusjärjestelmä muutettiin uuteen käyttötarkoitukseen sopivaksi. Tilaan asennettiin älykäs valaistuksenohjaus ja valaisimien määrä pudotettiin puoleen alkuperäisestä. Puutalousoppilaitoksen luokkahuoneistot toimivat edelleen peruskoulun oppilaitoskäytössä. Koulun käytävien ja luokkahuoneiden valoremontti toteutettiin vaihtamalla vanhat paljon energiaa kuluttavat loisteputket LED-putkiksi.

 

 

Alt
Alt

Sulzer - varastohallin LED-valaistus

Alt

87 %
Energiansäästöt
 
Alt

2 vuotta
Takaisinmaksuaika
 
Alt

114
Valaisinta
 

Sulzerin varasto- ja pakkaamokäytössä toimivaan 5000 neliömetrin suuruiseen halliin toteutettiin Valoremontin toimesta uusi valaistusjärjestelmä. Projektin tavoitteena oli energiasäästöt, työturvallisuuden ja työympäristön laadun parantaminen. Valaistuksen ohjaus toteutettiin langattomasti ohjattavilla Philips GreenWarehouse -valaistusjärjestelmällä, jonka ansiosta vältyttiin kalliilta ja työläältä uudelleenkaapeloinnilta. LED-valaistusjärjestelmä asennettiin noin viikossa ilman häiriöitä.

>> Lue lisää projektista kaupunkilehti Karhulalaisen artikkelista 9/2017 (PDF)

 

Alt
Alt

Pyhtään kunta - koulun LED-valaistus

Alt

68 %
Energiansäästöt
 
Alt

2 vuotta
Takaisinmaksuaika
 
Alt

230
Valaisinta
 

Huutjärven koulu on Pyhtäällä toimiva noin 600 oppilaan peruskoulu, johon kuuluvat ala- ja yläaste. Koulu valmistui vuonna 2007. Koulun sisätilat on valaistu pääasiallisesti loisteputkivalaisimilla, jotka kuluttavat paljon sähköenergiaa ja vaativat jatkuvaa huoltoa. Valoremontti suunnitteli koulun sisätiloihin liike- ja läsnäolotunnistukseen perustuvan valaistuksen ohjausjärjestelmän. Valaistuksen suunnittelussa keskityttiin erityisesti energian säästöön, huoltovapauteen, käytettävyyteen sekä turvallisuuteen. Valaistusjärjestelmä toteutettiin Philipsin laadukkailla ja energiatehokkailla LED-putkilla. Valaisimiin tehtiin sähköisten liitäntälaitteiden ja kondensaattorien ohitus, joka lisäsi uuden valaistusratkaisun energiatehokkuutta ja elinkaarta entisestään.

 

 

Alt
Alt

O.K. Auto - autoliikkeen LED-valaistus

Alt

72 %
Energiansäästöt
 
Alt

3 vuotta
Takaisinmaksuaika
 
Alt

393
Valaisinta
 

Huolenpito ympäristöstä on yksi O.K. Auto Oy:n keskeisimmistä arvoista ja yhtiö on sitoutunut etsimään aktiivisesti keinoja pienentääkseen kiinteistöjen energiankulutusta. O.K. Auto käynnisti energiasäästötalkoot investoimalla ympäristöystävälliseen ja energiatehokkaaseen LED-valaistukseen. Valoremontti toteutti Kouvolan O.K Autotalon valaistusuudistuksen. Asiakkaan tavoitteena oli saada liikkeeseen energiatehokas ja tasainen valaistus, jossa autot pääsevät oikeuksiinsa ja asiakasviihtyvyys paranee. LED-valaistuksen parempi värintoisto lisää korjaamon valaistuksen laatua merkittävästi. Vaihtamalla myymälässä, korjaamossa, varastossa ja pesulassa olevat loisteputket laadukkaisiin ja pitkäikäisiin LED-putkiin saavutettiin 72 % energiansäästöt, 3 vuoden takaisinmaksuajalla.

 

 

Alt
Alt